Kaiku ja porukat Instagramissa

tiistai 28. helmikuuta 2017

Hei, me kisataan agilityä!

Blogin päivittäminen on "vähän" jäänyt. Paljon ollaan ehditty tehdä tässä "luovalla tauolla", joten aloitan tulosten päivittämisurakan nyt helpoimmasta/viimeisimmästä ja päivitän tulokset muilta osin pala kerrallaan.

Kaikun kanssa on siis treenailtu jo muutamia vuosia agilityä ja kesti aika pitkään ennen kuin uskaltauduin ilmoittautua ensimmäisiin kisoihin. Keväällä 2016 kuitenkin repäisin ja siten meidän ensimmäiset agility-startit osuivat maaliskuulle. Heinäkuun alussa noustiin ykkösluokasta kakkosluokkaan ja 10.12 rykäisimmeyhdessä kisassa  tarvittavat nollaradat, joilla nousimme kolmosiin.

Tässä videota viimeiseltä radalta, joka oli agilityrata. Tällä radalla sijoituttiin 1., muut sijoitukset 1. (agility), 2. (hyppy). Nyt voikin sitten unohtaa voittamiset vähäksi aikaa..!


Hyvin menneen kisavuoden ansiosta olimme paras 2-luokkalainen koirakko Novascotiannoutajat ry:n vuoden agi-tolleri kilpailussa, kokonaiskilpailussa olimme #10. Seuraava askel olisi uskaltautua 3-luokan kisoihin, eiköhän tässä maaliskuun aikana jotkut kisat käydä kokeilemassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti